keskiviikko 24. elokuuta 2016

Halme: Ollaan ihmisiksi: Juice Leskisen laulujen unelmat ja todellisuus

Törmäsin Lasse Halmeen kirjaan Ollaan ihmisiksi: Juice Leskisen laulujen unelmat ja todellisuus ja unohduin lukemaan sitä lastenosaston pienelle jakkaralle. Kotona jopa Kari Hotakaisen Henkirei'än tavaaminen sai jäädä telakalle. Ahmin kirjan, luin sitä ääneen vaimolle ja mietiskelin roska silmässä Juicen tekstien kauneutta. Vaikka olen lukenut useamman Leskistä koskevan kirjan*, tämä auttoi uppoutumaan lyriikoihin uudella tavalla.

Halme oli takavuosina tehnyt teologian lisensiaattityön Juicen lyriikoista ja palasi nyt aiheeseen. Hän onnistui tehtävässään, ja sokerina pohjalla olivat ennenjulkaisemattomat Juicen kommentit omista sanoituksistaan. Kunnioitus sanoittajamestaria kohtaan lisääntyi entisestään tämän kirjan myötä – sen sijaan kustantaja, Kirjapaja, saisi mennä nurkkaan häpeämään, sen verran paljon kirjoitus- ja muita virheitä kirjasta löytyi. Lisäksi kirja toistaa itseään ja puuroutuu. Lopussa olevan biisireferoinnin olisi voinut jättää pois. Kaikesta huolimatta voin suositella tätä kirjaa niille, jotka rakastavat Juicen laululyriikoita. 

Mehukas, kupliva, puuroutuva, puhutteleva. 3/5.

*Juicea koskevista kirjoista nostan yhden ylitse muiden: Antti Heikkinen on kirjoittanut mestarista kerrassaan mainion elämäkerran Risainen elämä. Juice Leskinen 1950 – 2006. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti