Joitakin vuosia sitten en kyennyt palaamaan töihin joululoman jälkeen. Jäin sairauslomalle keskivaikean masennuksen vuoksi.
Alkuun kävin spesialistilla kahdesti viikossa. Hän ei määrännyt lääkkeitä, mutta käski lukea, kirjoittaa ja liikkua. Arkiaamuisin pakotin itseni kävelylle pakkaseen. Ensimmäinen lenkki oli kahden kilometrin pituinen ja sisälsi kahvitauon, mutta vei silti mehut miehestä, joka oli puoli vuotta aiemmin hölkännyt 42,26 kilometriä aamulenkkinä.
Rutiinit olivat hyväksi: sisälle kömyttyäni vuolin kiehiset, rikittelin tulet takkaan (oli oikea talvi) ja lämmitin glögiä tai keitin kahvia. Aloin lukea kuppi kädessä. Spesialisti oli suositellut muutamaa opusta, ja luin yhtä vaille kaikki. Kolme nidettä jäi erityisesti mieleen: Sinikka ja Mikko Aallon Armo kadoksissa, Antti S. Mattilan Näkökulman vaihtamisen taito ja Don Richardsonin Iankaikkisuus heidän sydämissään.
Rakas veljeni soitti joka päivä saurauslomani aikana. Hän suositteli edellä mainittujen kirjojen vastapainoksi Lee Childin Jack Reachereita: mättöromaaneja, joissa entinen sotilaspoliisi liftaa ympäri Yhdysvaltoja koko omaisuus (taitettava hammasharja) mukanaan ja laittaa roistot kuriin:
– Ne on vähä niinku Bondeja.
Ne olivat, mutta parempia. Vaimo kantoi kirjastosta Reacherin toisensa jälkeen. Kerran Reacher joutuu tappelemaan ison roiston kanssa, joka (vastoin odotuksia) ei olekaan tyhmä – Reacher suuttuu ja syyttää asiasta mielessään koulutussysteemiä, joka on alkanut vaatia, että stipendit käytetään opiskeluun eikä urheiluun.
Paras Reacher on mielestäni Tappaja, jonka pohjalta on tehty myös elokuva Tappajan jäljillä. Elokuvassa näyttelee jostain kumman syystä Tom Cruise. Oikea Reacher on pienen nakkikioskin kokoinen, joten Tomppa ei aivan täytä tämän saappaita, vaikka huippunäyttelijä onkin.
Rutiinit olivat hyväksi: sisälle kömyttyäni vuolin kiehiset, rikittelin tulet takkaan (oli oikea talvi) ja lämmitin glögiä tai keitin kahvia. Aloin lukea kuppi kädessä. Spesialisti oli suositellut muutamaa opusta, ja luin yhtä vaille kaikki. Kolme nidettä jäi erityisesti mieleen: Sinikka ja Mikko Aallon Armo kadoksissa, Antti S. Mattilan Näkökulman vaihtamisen taito ja Don Richardsonin Iankaikkisuus heidän sydämissään.
Rakas veljeni soitti joka päivä saurauslomani aikana. Hän suositteli edellä mainittujen kirjojen vastapainoksi Lee Childin Jack Reachereita: mättöromaaneja, joissa entinen sotilaspoliisi liftaa ympäri Yhdysvaltoja koko omaisuus (taitettava hammasharja) mukanaan ja laittaa roistot kuriin:
– Ne on vähä niinku Bondeja.
Ne olivat, mutta parempia. Vaimo kantoi kirjastosta Reacherin toisensa jälkeen. Kerran Reacher joutuu tappelemaan ison roiston kanssa, joka (vastoin odotuksia) ei olekaan tyhmä – Reacher suuttuu ja syyttää asiasta mielessään koulutussysteemiä, joka on alkanut vaatia, että stipendit käytetään opiskeluun eikä urheiluun.
Paras Reacher on mielestäni Tappaja, jonka pohjalta on tehty myös elokuva Tappajan jäljillä. Elokuvassa näyttelee jostain kumman syystä Tom Cruise. Oikea Reacher on pienen nakkikioskin kokoinen, joten Tomppa ei aivan täytä tämän saappaita, vaikka huippunäyttelijä onkin.
Kuuden viikon sairausloman aikana löysin uudestaan kirjoittamisharrastuksen, joka oli ollut kiinteä osa jokapäiväistä elämää lukio- ja armeija-aikana, mutta jonka olin hukannut OKL:n aikana. Sairauslomalla kirjoitin pari biisiä. Aloin kirjoittamaan blogia nimellä Naapurin Jaakko, jota kirjoitan edelleen.
Tällä kertaa kulunut sanonta piti kutinsa: "Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin."*
*Aina ei kyseinen sanonta pidä paikkaansa – mitä hyvää esimerkiksi murhassa tai raiskauksessa on?
Tällä kertaa kulunut sanonta piti kutinsa: "Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin."*
*Aina ei kyseinen sanonta pidä paikkaansa – mitä hyvää esimerkiksi murhassa tai raiskauksessa on?
