perjantai 22. tammikuuta 2016

Kirjahaaste

Sain Facebookissa kirjahaasteen, jonka julkaisen täällä laajennettuna versiona.

1. Kirja, jota luen nyt.
Dietrich Bonhoeffer: Kirjeitä vankilasta. Pappismies osallistuu Hitleriä vastaan suunnattuun vastarintaliikkeeseen. Tositarina.

2. Kirja, jota rakastin lapsena.
Kenneth Grahame: Kaislikossa suhisee. Isä luki tätä meille pojille. En koskaan unohda Rupikonnaa ja tämän päähänpistoja.

3. Kirja, joka jäi kesken.
Gabriel García Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys. Alkoi risomaan, kun siinä halavatun kylässä ei kukaan nukkunut. Olkoon Etelä-Amerikan luetuin kirja, mutta kesken jäi, enkä aio jatkaa. Pitäköön Iso-M tunkkinsa!

4. Kirja, joka teki suuren vaikutuksen.
Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen. Maailma ei ollut enää sama. Olen lukenut molemmilla kotimaisilla kielillä.

5. Kirja, johon palaan aina uudelleen. Nämä on luettu vähintään kolmesti:
Raamattu
Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla -trilogia; Tuntematon sotilas.
Philip Yancey: Sielun suuri seikkailu; Mikä armossa on niin ihmeellistä.
Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen; Johannes Angelos; Valtakunnan salaisuus.
Fjodor Dostojevski: Idiootti (anopilta lahjaksi saatu).

perjantai 8. tammikuuta 2016

Kutsu ja Sandels

Luin joululomalla John Grishamin Kutsun sekä Robert Brantbergin kirjoittaman Sotamarsalkka Sandelsin elämäkerran*.

Kutsussa kaksi veljestä saa isäukoltaan perinnön, joka ei ole kummoinen, kunnes isoveli Ray löytää isänsä asunnosta kolme miljoonaa taalaa käteistä. Hän ei tiedä, mitä tekisi rahoillaan: testamentti määrää jakamaan kaiken tasan pikkuveljen kanssa, mutta tämä on itsetuhoinen hulttio. Ray päättää pitää rahat ainakin siihen asti, että saa selvitettyä niiden alkuperän. Ovatko rahat likaisia? Ketkä tietävät rahoista? Vähitellen miljoonat alkavat vaikuttaa Rayhin samoin kuin mahtisormus Klonkkuun. Pidän Grishamin tyylistä: hän ei maalaile turhia, arkiset yksityiskohdat toimivat, ja oikeudenmukaisuutta pohditaan. Tämän luettuani halusin lentää Mississippiin. Ahmin kirjaa peiton alla, kun kissat makasivat jalkopäässä. Olin lukenut aiemmin syksyllä Grishamin teoksen Veljet. Sen lähtöasetelma oli kutkuttava, mutta kerronta oli paikoittain niin kuivakkaa, että jouduin harppomaan sivukaupalla. Kutsu sen sijaan piti otteessaan alusta loppuun.

Sandels taistelee niin Suomen sodassa kuin Napoleoniakin vastaan. Suomen sodassa hän viivyttää kesän ajan moninkertaista vihollisarmeijaa, valtaa Kuopion takaisin ja tyhjentää lähes koko Savon venäläisistä. Kirja vilisee sangen tuttuja sotatantereita: Joensuu, Eno, Varkaus, Kuopio, Ähtäri, Alavus, Lapua. Yhtymäkohdat sissipäällikkö ja rajakapteeni Olli Tiaiseen olivat mielenkiintoisia. Olen asunut poikamiesboksissa Tiaisenkadulla, jonka päässä on massiivinen Tiaisen ja pohjoiskarjalaisten sankarien muistomerkki,

*Sandels - Sotamarsalkka ja suurmies Johan August Sandelsin elämäkerta.