keskiviikko 19. elokuuta 2015

Pahiksille turpaan

Kaikella on määrähetkensä, 
aikansa joka asialla taivaan alla. 
Aika on syntyä ja aika kuolla, 
aika on istuttaa ja aika repiä maasta, 
aika surmata ja aika parantaa, 
aika on purkaa ja aika rakentaa, 
aika itkeä ja aika nauraa, 
aika on valittaa ja aika tanssia, 
aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä, 
aika on syleillä ja aika olla erossa, 
aika etsiä ja aika kadottaa, 
aika on säilyttää ja aika viskata menemään, 
aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen, 
aika olla vaiti ja aika puhua, 
aika rakastaa ja aika vihata, 
aika on sodalla ja aikansa rauhalla.
(Saarnaajan kirja 3:1-8)

Näin ollen: aika on myös Dostojevskin klassikoilla ja aika Legioonalainen Peters -kirjoilla. Aika on pohdinnalla ja aika toiminnalla.

Heti alkuun perun pahat puheeni ylikorpraali Petersistä ja teen sata etunojapunnerrusta. Edellisessä tekstissäni kritisoin sitä, ettei legioonalainen Karl Peters koskaan mokaa eikä myöskään ylene ylikorpraalia (Caporal-Chef) korkeammalle, vaikka palvelee menestyksekkäästi yli 28 vuotta. Opin äskettäinm että syy ylenemättömyyteen löytyy muukalaislegioonan systeemistä, joka poikkeaa suuresti esimerkiksi Suomen armeijan ylenemisputkesta. Peters ei halunnut toimistohommiin, vaan toiminnan ytimeen. Ja kyllä Peters mokaakin: muistelmien avauksessa¹ kunto loppuu kesken ensimmäisen aamulenkin, ja mies joutuu palaamaan takaisin jeepin lavalla. Ranskan kieli ei mene helpolla Kotkan pojan kupoliin, joten tämä joutuu punnertamaan – punnerruksia kertyy joka päivälle monta sataa. Palvelustoveri tekee itsemurhan, ja Peters kokee olevansa vastuussa tapahtuneesta. Palveleminen ei aina kiinnosta satasella: kirjassa Sotapoliisi Peters No: 005² hänet komennetaan sotapoliisin tehtäviin Ajaccioon. Komennus ei houkuttele lainkaan, mutta muistelmissaan Peters toteaa:
"Valinnan varaa ei ollut, toisaalta legioonaan ei tulla valitsemaan, vaan palvelemaan."
Olen lukenut edellä mainittujen Petersien lisäksi myös Aavikon ketun³ ja Verisen keitaan⁴. Tällä hetkellä marssin Petersin kanssa Norsunluurannikolla. Kyllä ne on vaan luettava kaikki! Kyseisessä sarjassa koukutta fyysinen kovuus: pitkät aamulenkit helteessä ja pakkasessa, nostamiset, kiipeämiset, laskuvarjohypyt, karkureiden jahtaamiset ja tappelut. Kukapa mies haluaisi olla heittopussi? Moni ukko on fantasioissaan pelätty soturi. Kun omassa elämässä pahin vastustaja on työpaikan tulostin, on eheyttävää lukea siitä, kun hiekka narskuu hampaissa, hylsyt lentävät ja pahikset saavat turpaan. Otan Petersit viihteenä, enkä niitä lukiessani vaivaa päätäni liikaa poliittisilla tai eettisillä kysymyksillä.

"Päivän marssitavoite oli 60 kilometriä. Muuten legioonalaisille normaalisuoritus, mutta aurinko tekisi siitä raskaan ja hikisen." Olen kai jotenkin yksinkertainen, mutta saan suunnattomat kiksit tällaisesta meiningistä. Tykkään myös Peters -kirjojen arkisista yksityiskohdista: kahvitulen teko risuista,  aseiden huolto, marssisukkien vaihto ja kenkien kuivattelu. Parta ajetaan joka aamu, kiskaistaan sotilaskahvit ja toiminta alkaa. Yksityiskohdat tekevät tarinan.

Itse en ole vakavissani harkinnut muukalaislegioonaan menoa, mutta ymmärrän jotenkin niitä muutamia veljiä, joiden mielessä pyörii legioonan porttien kolkuttelu.

¹Kyösti Pietiläinen & Petri Pietiläinen: Legioonalainen Peters. Suomalaisen palkkasoturin muistelmat.
²Kyösti Pietiläinen & Ville Kaarnakari: Sotapoliisi Peters No: 005.
³Kyösti Pietiläinen & Ville Kaarnakari: Legioonalainen Peters Aavikon kettu.
Kyösti Pietiläinen & Ville Kaarnakari: Verinen keidas.
Kyösti Pietiläinen & Ville Kaarnakari: Legioonalainen Peters Norsunluurannikolla.