Ahmin Tommy Hellstenin uusimman kirjan Tähän olen tullut. Kirja merkityksen löytämisestä. Syytän Kirjapajaa siitä, ettei teoksen kannessa ole varoitustarraa: Lukeminen aiheuttaa riippuvuutta. Viisaampi kaveri olisi lukenut pienen pätkän kerrallaan ja pureskellut aikansa. Aion tarttua opukseen vielä uudestaan ja märehtiä lailla Mansikin. Hellstenillä on sekä superraskaan sarjan sanottavaa että kyky sanoa se. Hän käsittelee rakkauden tarvetta tavalla, joka ei ole lässytystä. Kirjassa ruoditaan riippuvuuksien olemusta ja kerrotaan, että hiirenloukussa juusto on aina ilmaista. Kirjassa kerrotaan kirkkoisästä, joka rukoili Jumalta vapautusta siveettömyydestä – mutta ei ihan vielä, pliis.
Hellsten osaa kirjoittaa raikkaalla tavalla jopa sellaisista ajat sitten museoiduista asioista kuin Sallimus, kuuliaisuus ja persoonallinen paha. Hän laittaa itsensä likoon avaamalla kipeitä kokemuksiaan hylätyksi tulemisesta ja epäonnistumisista. Kieli on kerrassaan kutkuttavaa: ehtoollissuklaa, nikotiinikirkko, pullajeesustodellisuus. Kirja oli niin totuudellinen, että eteläpohjalainen sanoisi: häjyä teköö. Kyseisen opuksen jälkeen maailma ei ollut enää sama. Turhaan ei Hellsten sanonut kirjaa merkittävimmäksi teoksekseen.
Hellsten osaa kirjoittaa raikkaalla tavalla jopa sellaisista ajat sitten museoiduista asioista kuin Sallimus, kuuliaisuus ja persoonallinen paha. Hän laittaa itsensä likoon avaamalla kipeitä kokemuksiaan hylätyksi tulemisesta ja epäonnistumisista. Kieli on kerrassaan kutkuttavaa: ehtoollissuklaa, nikotiinikirkko, pullajeesustodellisuus. Kirja oli niin totuudellinen, että eteläpohjalainen sanoisi: häjyä teköö. Kyseisen opuksen jälkeen maailma ei ollut enää sama. Turhaan ei Hellsten sanonut kirjaa merkittävimmäksi teoksekseen.
Suosittelen viisauskirjallisuuden ystäviä lukemaan myös seuraavat Hellstenit, mutta ei ahmien, vaan pientä siivua kerrallaan nauttien:
Saat sen mistä luovut. Elämän paradoksit.
Ihmisenpyörä. Unia ja havahtumisia.
Miesmatka.
Tietäjä -sarja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti