Kutsu ja Sandels

Luin joululomalla John Grishamin Kutsun sekä Robert Brantbergin kirjoittaman Sotamarsalkka Sandelsin elämäkerran*.

Kutsussa kaksi veljestä saa isäukoltaan perinnön, joka ei ole kummoinen, kunnes isoveli Ray löytää isänsä asunnosta kolme miljoonaa taalaa käteistä. Hän ei tiedä, mitä tekisi rahoillaan: testamentti määrää jakamaan kaiken tasan pikkuveljen kanssa, mutta tämä on itsetuhoinen hulttio. Ray päättää pitää rahat ainakin siihen asti, että saa selvitettyä niiden alkuperän. Ovatko rahat likaisia? Ketkä tietävät rahoista? Vähitellen miljoonat alkavat vaikuttaa Rayhin samoin kuin mahtisormus Klonkkuun. Pidän Grishamin tyylistä: hän ei maalaile turhia, arkiset yksityiskohdat toimivat, ja oikeudenmukaisuutta pohditaan. Tämän luettuani halusin lentää Mississippiin. Ahmin kirjaa peiton alla, kun kissat makasivat jalkopäässä. Olin lukenut aiemmin syksyllä Grishamin teoksen Veljet. Sen lähtöasetelma oli kutkuttava, mutta kerronta oli paikoittain niin kuivakkaa, että jouduin harppomaan sivukaupalla. Kutsu sen sijaan piti otteessaan alusta loppuun.

Sandels taistelee niin Suomen sodassa kuin Napoleoniakin vastaan. Suomen sodassa hän viivyttää kesän ajan moninkertaista vihollisarmeijaa, valtaa Kuopion takaisin ja tyhjentää lähes koko Savon venäläisistä. Kirja vilisee sangen tuttuja sotatantereita: Joensuu, Eno, Varkaus, Kuopio, Ähtäri, Alavus, Lapua. Yhtymäkohdat sissipäällikkö ja rajakapteeni Olli Tiaiseen olivat mielenkiintoisia. Olen asunut poikamiesboksissa Tiaisenkadulla, jonka päässä on massiivinen Tiaisen ja pohjoiskarjalaisten sankarien muistomerkki,

*Sandels - Sotamarsalkka ja suurmies Johan August Sandelsin elämäkerta.